sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Pipoa ulkoilutettiin Rigan eläintarhassa

Kelit alkoi sitten viilenemään ja perheen pienin tarvitsi uuden pipon uuden takin kaveriksi. Suuntasimme kahdestaan Lankamaailmaan ostoksille. Kävimme läpi kaikki hyllyt ja etsintä tuotti tulosta ja löydettiin täydellisesti takin väreihin sopivat langat. Kotona poika piti huolen, että pipo valmistuu... Hädin tuskin olin silmukat luonu kun jo ensimmäisen kerran kysyi, että mahtaako pipo olla jo valmis?


On ilo kutoa tyytyväisille asiakkaille! Poika oli niin ihastunut uuteen pipoonsa sen valmistuttua. Se pääsi heti valmistumisen jälkeen käyttöön kun suuntasimme syyslomalla Latviaan. 



Rigan eläintarhassa oli paljon nähtävää! Kirahvit oli v-a-l-t-a-v-i-a! Riikinkukot kävelivät ympäriinsä ihan kuten Korkeasaaressakin!


Hurrrrrrrrrrrrrrrjan näköisiä krokotiilejä ja käärmeitä ja vaikka mitä! Ötökät oli erityisen hyvin esillä terraarioissa.


Leijonakin tuli auringonpaisteessa esittäytymään! Lapset tykkäsivät! Olimme varanneet eläintarhaan 2 tuntia, mutta 3-4 tuntia olisi helposti kulunut jos olisimme kaikkea käyneet katsomassa.


Lasten ilosta huolimatta tuli kyllä kieltämättä surku osaa eläimistä! Osalla eläimistä vaikutti olevan ihan hyvät oltavat, mutta esimerkiksi lintujen ja virtahepojen olot ahdisti. Ei oltavat Rigan eläintarhassa olleet sen huonommat kuin muualla vastaavissa, mutta kyllähän eläinten pitäisi saada elää enemmän luontaisessa ympäristössään. Silläkin uhalla, että ne ei aina vierailijoille näyttäytyisikään.



Malli: peruspipo 1o1n kierretyllä joustimella, aloituksessa 120s, resorin jälkeen 132s, kavennukset joka 3. krs 12s välein.
Lanka: Hjertegarn Ciao Trunte 100% merino 50g/180m  
Menekki: 45g + tupsulanka
Ostopaikka: Lankamaailma
Puikot: 2,5mm KnitPron hiilikuituiset pyöröt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti