tiistai 27. elokuuta 2019

Haaremihousut ja Berlin beer festival


Olin jo pidemmän aikaa katsellut kuvia Pinterestistä ja Etsystä erilaisista haaremi- ja baggyhousuista ja etsinyt kaavaa sellaisille. Kun mieheni ja minun yhteinen Berliinin matka oli lähestymässä päätin, että NYT otan itseäni niskasta kiinni ja teen housut! Kaavoja ja malleja on paljon erilaisia ja päädyin kokeileman 'kolmio-housuja' (trianglepants). 

Ompelu oli hyvin simppeliä ja housut tuntuivat heti kivoilta päällä. Vyötärölle ompelin kuminauhan sijaan leveän kappaleen lycraa, koska se ei paina eikä rullauduja tuntuu mukavalta. Itse housissa ei olekaan juuri valittamista, mutta eihän nämä kaikesta huolimatta tunnu minun housuiltani... Kyllä täytyy vielä yrittää totutella, mutta saapi nähdä... Kangasvalintaan pyysin apua Eurokankaan myyjältä ja siitä huolimatta kangas valitettavasti rypistyi aika lailla, joten ei ihan nappivalinta ollut- höh! Tuokaan ei siis auta asiaa, että housut pääsisivät säännölliseen käyttöön.

Sitten itse Berlin beer festivalista muutama sana. Eli, vaikka tapahtumassa myydäänkin kaljaa ja se on Saksassa, ei sillä ole mitään tekemistä Octoberfestien kanssa. Octoberfesteillä myydään yhtä laatua olutta litran tuopeissa kun tällä oli laatuja ilmoituksen mukaan 2500 (jota tosin itse epäilen...) ja niitä myydään pääsääntöisesti 2dl tuopeissa maisteluun.   Ei nämä kuitenkaan varsinaisesti craft oluiden festivaalitkaan olleet, vaan mukana oli isojakin brändejä eri maista (esim. Saku Virosta). Maistelutuopin hinta oli 2 euroa ja sen täyttö oli valitettavasti noussut 25% viime vuodesta, ollen nyt 2,50€. Eli, erityisen edullisia oluet tapahtumassa ei olleet, Saksan hintataso huomioiden. Laatujakin oli, joo, mutta ei lainkaan niin laajaa valikoimaa kuin olisi luullut. Itse olen 'soureiden', eli happamien oluiden ystävä (jos et ole kokeillut, suosittelen!) ja sellaisia en löytänyt tapahtumasta lainkaan. Yhtä suomalaista olutta nähtiin muutama pullo yhdessä vitriinissä- niin, varmaan jo arvasitkin, Lapin kultaa... Tämä tietenkin harmittaa, ottaen huomioon, että esim. Pyynikin panimon Mosaic lager on voittanut 'Worlds best seasonal lager 2017' palkinnon, joten kyllä meilläkin löytyisi markkinoitavaa! Tuosta Lapin kullasta tuskin kukaan innostuu... No, Berliinille iso peukku, Beer festivaaleille ei niinkään- yhtä hyvää olutta saa Berliinissä ravintoloista ja baareista huomattavasti edullisemmin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti