lauantai 28. joulukuuta 2019

No frills sweater pojalle


Drops Sky lanka on houkutellut lanseerauksesta lähtien. Lanka muistuttaa paljon Air lankaa, mutta tämä on ohuempaa ja langan rakenne on erilainen. Mutta, yhtä lailla tulee pehmeä ja kutisematon neule.

Mallina tähän neuleeseen käytin Petite Knitsin mallia, joka mallikuvan perusteella on selvästi ajateltu tytölle, mutta huomasin muidenkin käyttäneen mallia myös poikien neuleeseen. Siinä oli tismalleen sama tiheys kuin tässä langassa ja yleensä Dropsin kerissään ilmoittamat tiheydet pitää minun käsialallani hyvin paikkaansa. Tämän langan kohdalla heittää nyt leveydestä yhdellä, eli minulla 22s 21:n sijaan, korkeudesta pitää paikkaansa. 

No miksi neule ei sitten näytä samalta kuin mallissa? Onnistuin jollain tavalla tekemään neuleen, joka vastaa leveydeltä 5-vuotiaan kokoa, eli on 74cm rinnan kohdalta. Tämä varsin runsas heitto (10cm) ei voi johtua ainoastaan tuosta yhden silmukan erosta...? Pituus neuleessa on 43cm, eli 1cm lyhyempi kuin ohjeen mukaan pitäisi. Mutta sehän on vain omaa syytäni, kun olen mitannut väärin... Tähtäsin neuleeseen joka olisi sopiva vielä ensi talvenakin, mutta neule on sopiva JUURI NYT...

No, en harmittele asiaa tämän enempää. Neule mahtuu tämän talven ja se on pääasia. Jos se on talven jälkeen vielä kohtuullisessa kunnossa saa poikien serkku sen perintönä. Aina voi tehdä uuden isomman! Langat maksoivat vajaa 12 euroa Alpaca partyn johdosta ja neuleen tekemiseen meni alle viikko.


Lanka: 74% Alpakkaa, 18% Polyamidia, 8% Villaa, 50g/190m
Menekki: 142g
Ostopaikka: Menita
Puikot: resorit 3mm ja 2,5mm, vartalo 4mm
Koko: 8-9

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti