maanantai 25. joulukuuta 2017

Huovutetut miesten lapaset


Aika lailla samalla ohjeella kuin viime vuonna valmistui nämä huovutetut lapaset appiukolle joululahjaksi. Tosi kivat tuli raidallisina! Peukaloa varten jätin 7 silmukkaa ja poimin sitten 18 yhteensä kun alotin kutomisen, ja näistä kavensin 2 pois heti parin kierroksen jälkeen. Tämä ohje on isommille miehen käsille. Suosiolla kannattaa vähentää leveydestä ja pituudesta jos on sirompi mies.


Koko: miesten L/XL
Lanka: Novita Joki ja varressa Viking Ville
Menekki: Jokea vajaa kerä molemia värejä, Villeä pieni nöttönen
Ostopaikka: Novitan nettikauppa ja Lankamaailma
Puikot: 7mm bambuiset sukkapuikot

perjantai 15. joulukuuta 2017

Hiljaista kuin huopatossutehtaalla





Esittelinkin vastikään äidille joululahjaksi tekemäni tossut. Huomasin, että lisäämällä vahvikelankaa saa paitsi kestävämmät tossut niin tossut aikaiseksi paljon vähemmällä vaivalla. Sekä silmukoita ja kierroksia voi vähentää aika lailla. Tästä innostuneena olen nyt tikuttanut kolmet tossut lisää. Ja, kuten kuvat näyttävät, toistan itseäni. No, miksi ryhtyä hyväksi havaittua muuttamaan?

Tässä tossut miehen siskolle ja hänen miehelleen. He ovat sellaisia mustavalkoisia ihmisiä. Tarkoitan siis, että heidän elämässään on vain valkoisen, harmaan ja mustan sävyjä (mitä nyt farkkuja käyttävät). Jopa kissa on musta! Ja tässä asiassa ollaan ehdottomia. 

Tein ensin nuo isommat, tarkoituksenani tehdä koon 39 tossut. Mutta, koska vahvikelanka oli fingeringiä vahvempaa, niistä tulikin isommat ja käyvät hyvin miehen jalkoihin. Tein sitten toiset vähän pienemmät. Mutta, jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, (koska kyllähän elämässä jännitystä pitää olla reilu viikko ennen joulua että tuleeko tossuista oikean kokoiset vai joudunko tekemään vielä yhdet....) käytin toisissa tossuissa Huopasta ja toisissa Jokea. Myös vahvikelanka oli eri paksuista, mutta saman väristä. Näin sain pienen kokoeron lisäksi tossuista hieman eri näköiset, jotta erottuu toisistaan. Onneksi päästiin kerralla maaliin naisen tossujen koon kanssa!


Kun vauhtiin olin päässyt, niin tekaisin vielä tällaiset koon 37 tossut ystävälle lahjaksi. Näissä silmukkamäärä oli helppo optimoida, koska ne äidille tekemäni tossut oli ihan samoista langoista. Nyt ei tossuja hetkeen (vaikka itsekin kyllä haluaisin tällaiset jalkoja lämmittämään... suutarin lapsella ei ole kenkiä...)



Malli on kaikissa sama: Silmukat loin ainoastaan huopuvalla langalla, mutta heti ensimmäisestä kierroksesta eteenpäin oli vahvikelanka mukana. 2krs oikein-nurin, jonka jälkeen tavallista hollantilaista kantapäätä vahvistamattomana 11-13krs. Kantapään reunasta nostetut silmukat puikolle, ja kavennukset heti ensimmäisen kudotun kierroksen jälkeen. Kärkikavennus joka kierroksella, 4s per kierros. Silmukan luomisessa on hyvä huomioida, että reunasta ei tule liian kireä. Ja huovutuksen teen tunnin ohjelmalla, sisään laita hedelmäpussin. Linkousta suosittelen korkeintaan 900krs/min, koska muuten tossuihin tulee herkästi taitoksia joita on vaikea oikoa.

Silmukkamäärät ja kierrokset: luo 40, kanta 11krs, jalkaterän ympäri 34s, 41krs kantapään jälkeen ja sitten kavennus
Koko:43
Lanka: Novita Joki ja Gjesdal Maija
Menekki: Jokea reilu kerä, Maijaa hieman vajaa kerä
Ostopaikka: Novitan nettikauppa ja Padasjoella pieni lanka- ja kangaskauppa
Puikot: 8mm bambuiset sukkapuikot

Silmukkamäärät ja kierrokset: luo 40, kanta 11krs, jalkaterän ympäri 34s, 39krs kantapään jälkeen ja sitten kavennus (nämä todella ovat näin lähellä/samat isojen tossujen kanssa, koska huopumaton lanka on paksumpi isommissa)
Koko: 39
Lanka: Novita Hupanen ja Sisu
Menekki: 36g/19g
Ostopaikka: Huopasta en muista, sukkalanka Snurresta
Puikot: 8mm bambuiset sukkapuikot

Silmukkamäärät ja kierrokset: luo 36, kanta 13krs, jalkaterän ympäri 32s, 34krs kantapään jälkeen ja sitten kavennus
Koko: 37
Lanka: Novita Hupanen ja Drops Delight
Menekki: En kyllä osaa sanoa... Dropsia ainakin ihan pieni nöttönen vain 
Ostopaikka: Huopanen ei muista, Drops Menitasta
Puikot: 8mm bambuiset sukkapuikot

tiistai 5. joulukuuta 2017

Contemporary retro



Contemporary retro on sisustustyyli joka on lähellä mun sydäntä. Olisko se suomennettuna nykyaikainen retro tai modernisoitu retro? Jotain sinnepäin kuitenkin. Tässa huonekalu joka mielestäni edustaa kyseistä tyylisuuntausta. Muotokieli viittaa 50-lukuun ja toki mustat jalatkin, kun taas kankaan väri on enemmän nykyaikaa. Ja mikä parasta, sain tämän helmen itselleni ihan  ilmaiseksi! Tuunaaminen on niin hauskaa!


Jakkara oli aluksi tuollainen kulahtanut punainen, maalitahrainen ja reikäinen. Jalat oli valkoiset ja niissä oli kolhuja. Alla olevassa kuvassa olen jo ehtinyt jalat hioa ja aloittaa maalaamista kun muistin, että täytyyhän tuunauskohde ikuistaa alkuperäisenäkin. Maali oli jämä Helmi kalustemaalia joka oli jäänyt kaapin maalaamisesta. Kankaasta meinasinkin sitten joutua maksamaan pitkän pennin. Olen kerran aikaisemmin vuonna kivi vienyt entisöitäväksi retro-nojatuolin. Löysin silloin täydellisen verhoilukankaan Sisustusnallesta ja muistelen, että olin silloin jopa positiivisesti yllättynyt villakankaan hinnasta. Nyt kävin ensin kahteen otteeseen Eurokankaassa, mutta vain tilauskankaissa olisi ollut yksi villakangas joka olisi voinut olla sopiva, paremman puutteessa. Menin sitten toiveikkaana jälleen Sisustusnalleen, mutta tällä kertaa jouduin pettymään... Kangasta oli pakko ostaa vähintään metri, joten se pieni määrä mitä tähän jakkaraan meni olisi maksanut reilut 100€. Päätin vielä käydä kangasvarastoni läpi. Ja sieltähän löytyikin ihan täydellinen pala paksuhkoa villakangasta! Muistelen, että se on peräisin kierrätyskeskuksesta. Ensin vaikutti, että kangasta ei ole riittävästi jotta selviäisin reunakaistaleen kanssa vain kahdella saumalla (alkuperäisessä oli yksi). Mutta kekkasin, että kun kankaan leikkaa hieman viistoon se venyy aikalailla. Itse asiassa epäilen, että tämä onnistui jopa paremmin viistoon leikattuna. Ompeluun ei sitten mennyt puolta tuntia kun kerran vauhtiin pääsin. 


lauantai 2. joulukuuta 2017

Täysosuma



Joskus vaan osuu nappiin! Nyt on sellainen huivi ja pipo, joille tulee kertymään käyttöpäiviä paljon! Pipo tosiaan on ostettu, mutta huivin olen tehnyt itse. Huivin tein luomalla 3 silmukkaa, ja sen jälkeen lisäsin langankierrot joka toinen kierros molemmissa reunoissa ennen viimeistä silmukkaa.


Pipo on ostettu Rigassa sijaitsevasta Hobby Wool kaupasta. Kaupassa myytiin pipoja (30€) ja huiveja (60€) sekä lankaa, mistä ne oli neulottu. Mutta juuri tämä tumma harmaa lanka oli loppu. No, en ihmettele, on tosi herkullinen sävy! Puolta ohuempaa, lähes identtistä lankaa löytyi hyllystä 6 kerää, mutta eihän se riittäisi sekä pipoon että huiviin... Ostin pipon ja loput langat. Huivi valmistui tupla langalla joutuisaan. Hintaa huiville tuli 12,50€. Mahtavaa!


Malli: maailman yksinkertaisin (luo 3s, langankierrot jtk ensimmäisen jälkeen ja ennen viimeistä silmukkaa)
Lanka: Filati Italiani Alpaca Fine 50g/175m (25% alpaca, 45% wool, 30% arcryl)
Menekki: 250g 
Ostopaikka: Hobby Wool, Riga
Puikot: 7mm KnitPro koivuiset pyöröt

perjantai 24. marraskuuta 2017

Ensimmäinen joululahja valmis!



Tossut lähtee huomenna paketissa saajalleen, joten pakko oli kuvata sisällä kun ulkona on pimeä sekä aamulla kun töihin lähtee että iltapäivällä kun sieltä tulee kotiin... Kuvien laatu nyt sitten on mitä on. Eli, kuten jo viime jouluna kerroin, on tällaiset huovutetut töppöset jatkuvasti äidilläni jalassa. Tällä kertaa vahvistin Huopasen Dropsin Delight-langan jämällä. Tuli mukavan muhkeat ja tällä kertaa osasin viime vuotta paremmin arvioida silmukoiden määrän. Tällä kertaa aloitus 40s 3krs oikein nurin, jonka jälkeen kantapäätä 13krs, kantalapun jälkeen poimin muistaakseni 7 s per reuna. Kantapään jälkeen kavennuksia siten, että jäljellä oli 34s. Juuri hyvät!

























.

Malli: oma
Lanka: Drops Delight (75% villa, 25% polyamidia, 50g/175m), Novita Huopanen (100% villa, 100g/157m)
Menekki: yhteensä 120g (veikkaisin 20g+100g)
Ostopaikka: Menita ja Huopanen ?
Koko: n. 40
Puikot: nro 8 bambut

maanantai 20. marraskuuta 2017

Tupsupipo


Koululaiselle tein talvitakin kaveriksi tällaisen ihan tavallisen pipon. Itse pipolanka on jämälankaa (jee!) joka meni kaikki (tupla-jee!). Tupsulangan kävin taas valitsemassa Lankamaailmassa vaate mukanani. Sävy on todellisuudessa ihan sama, mutta kuva näyttäisi muuntavan värejä, kuten takin mustankin tuollaiseksi haarmaansiniseksi... Nyt sit vaan jännätään ja toivotaan, ettei kukaan keksi repiä tuota tupsua!!! Edellisen kerran kun tein tupsullisen pipon pojalle 3 vuotta sitten, sai tupsu olla pipossa alle päivän kun joku kaveri oli sen keksinyt repiä irti... Nyt vahvistin kiinnityksen langalla jota ei saa repimällä katki. Nähtäväksi jää kuinka käy...


Malli: peruspipo pitkällä kierretyin silmukoin neulotulla 1o-1n- resorilla
Lanka: Drops Big Merino (100% villa, 50g/75m), tupsussa Hjertegarn Lima (100% villa, 50g/100m)
Menekki: pipo 86g, tupsu 17g 
Ostopaikka: Menita ja Lankamaailma
Koko: n. 54cm
Puikot: Knitpro pyöröt nro 3,5 ja 4

tiistai 14. marraskuuta 2017

Päiväkotipipo



Ostin pojalle käytetyn haalarin näitä kylmempiä ilmoja varten kun ei vielä ole lunta. Meidän päiväkodin pihalla hiekka on jotenkin savista ja se kuorruttaa haalarin polvet melko kivasti (samoin kengät...). Joten ihan priimaa ei näillä keleillä mielellään käytä, kun haalari saattaa joutua pesuun hyvin tiheään. No, haalari oli vähän nuhjuisen näköinen, joten ajattelin piristää sitä uudella pipolla. Muutama vuosi sitten tein useamman pipon MyBoshi langasta. Värikartta on tosi laaja, joten pipot sai kivasti sovitettua ulkovaatteiden väreihin. Näistä jämistä virkkasin nyt pojalle pipon ja kiva tuli! Poikakin tykkää! Ja kuvat on otettu autenttisessa ympäristössä.


Malli: peruspipo, ylhäältä aloitettu, lopussa 56s, 19krs, reuna kiinteillä silmukoilla
Lanka: Myboshi 70% acryl, 30% villa, 50g/55m
Menekki: 81g 
Ostopaikka: Prisma
Koko: n. 53-55cm
Koukku: nro 6