sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Lempivillatakin tuunaus

Mun lempivillatakki meni rikki! Ostin 7,5 vuotta sitten Stockmannilta kashmir villatakin. Unelmanpehmeä ja laadukkaan oloinen- I was in love! Kietaisumalli tuntui varsin sopivalta imetystä ajatellen- keskimmäinen lapseni oli juuri syntynyt keskelle pakkasia. No, en sitten paljon muuta tainnut pitää vajaan vuoden aikana kun imetin... Sen jälkeen samainen takki säilytti suosionsa. Kiireisinä aamuina tämän kun veti päällensä, oli heti asiallinen vaatetus. 

Reilu vuosi sitten huomasin, että runsaan käytön myötä takin kyynärpäät oli kuluneet, toinen puhki asti ja toinen oli ohentunut ja oli lähes puhki. Kävin Stockmannilla katsomassa, että olisiko samoja Global merkkisiä takkeja edelleen myynnissä. Olihan siellä saman tyyppisiä, mutta neulos oli ihan erilaista kun minun takissani. Harmillisesti uudet neuleet oli todella paljon ohuempia ja aavistelin, että eivät kestäisi kulutusta kuten omani. Jäi ostamatta...




Ideaa vuoden hauduteltuani sain vihdoinkin aikaiseksi korjata takkiani. Virkkasin OmaKoppa-sivuilta mandalan ohjeella kyynärpääpaikan Grundl Hot Sock langalla. Luonnossa lanka on varsin saman väristä, kuvassa sävy hieman muuttuu.




Takista tuli jälleen käyttökelpoinen. Olen tyytyväinen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti