tiistai 20. syyskuuta 2016

Remember Me


Tänään, 21.9., vietetään Maailman Alzheimer päivää.  Alzheimer on yleisin dementiaa aiheuttava sairaus, jonka riski kasvaa ikääntymisen myötä. Onneksi kutomisen on tutkimuksissa osoitettu vähentävän koettuja lieviä muistiongelmia (Geda et al 2011) ja sen on katsottu myös liittyvän matalampaan dementiariskiin (Fabrigoule et al 1995).

Nyt syyskuussa vietetään viidettä kertaa Maailman Alzheimer päivää. Tämän vuoden teemana on 'Remember Me', eli Muista minut. Meidät kaikki haastetaan jakamaan muistojamme sosiaalisessa mediassa (lisää aiheesta täältä). Tavoitteena on vähentää alzheimeriin liittyvää stigmaa.

Itse olen seurannut sivusta muistisairauden kehittymistä eräällä miehen sukulaisella. Tauti alkoi masennuksella, kuten monesti. Mielenkiinto aikaisemmin niin tärkeään harrastukseen, kutomiseen, lopahti täysin. Masennusta yritettiin hoitaa tuloksetta ja lopulta taustalta paljastui alkava alzheimerin tauti. Lääkityksestä huolimatta kutominen on hänen kohdallaan jäänyt, mikä tuntuu niin surulliselta! Ei vaan enää onnistu tai maistu, vaikea sanoa. Hänen kohdallaan aktiivinen kutominen ei siis riittänyt antamaan suojaa, mutta kuka tietää kuinka vaikea tilanne olisi jos hän ei olisi elämänsä aikana neulonut kilometrejä lankaa...

Tämä sukulainen on pitänyt meidän perheen sukissa- niin aikuiset kuin lapset. Joten, päätin että nyt on aika antaa jotakin takaisin! Aloin kutomaan hänelle sukkia. Mallin suhteen päädyin piirakkaan ja väriksi valitsin oikein pirteän fuksian. Kun saan sukat valmiiksi lähdemme kylään; keitetään kahvit ja puetaan sukat lämmittämään sukulaisen jalkoja.

Kuvassa taustalla sukulaisen pojalleni kutomat sukat <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti