sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kalajoki



Tämä malli on yksi omista suosikeistani. Osittain siksi, että tämä on tavallaan yksinkertainen malli jossa on tosi kiva juju. Suurin tekijä taitaa kuitenkin olla se, että sukujuureni ovat Kalajoelta. Itse en ole koskaan asunut Kalajoella, mutta useamman kesän olen siellä viettänyt. Isoisäni tarjosi minulle Tyngän karkkitehtaan suklaakuorutettuja toffee-tikkareita, setäni kanssa ongin Kalajoesta kissalle kaloja ja tätini kanssa keitin punaista heraa, eli paikallista perinneruokaa. 

Monen ikävänkin sattuman kautta olen aikuisiällä pitänyt vähemmän yhteyttä sukuuni, kun taas viime vuosina on välit hieman lähentyneet vielä hengissä oleviin sukulaisiin. Ja ajattelin, että nyt olisi aika kiittää kaikista niistä mukavista muistoista! Tässä kahdelle miespuoliselle sukulaiselle Kalajoki-sukat 7-veljestä langasta. Koska lanka on paksumpaa kuin ohjeen Nalle eikä sukulaisilla ole kovinkaan isot jalat, tein ohjeenmukaisella silmukkamäärällä. Ylimmissä on ohjeen mukainen ranskalainen kantapää, alemmissa taas nauhakavennettu kantapää. Ylemmät tein myöhemmin kuin alemmat, ja tässä välissä ehdin oppia ssk-kavennuksen ja käytin sitä ylivetokavennuksen sijaan, ja tulihan joen reunasta sillä tavalla selvästi siistimpi. No, uskon tässä tapauksessa ajatuksen olevan tärkeämpi kuin täydellisen lopputuloksen, joten sukat lähtevät postin kuljetettavaksi ystävänpäivän hengessä.


7-veljestä lanka ei kyllä oo yhtään mun mieleen ja kamalammaksi koko ajan vaan muuttuu. Tuo vihreä kerä on näistä kahdesta se uudempi ja siinä oli seassa sellaisia karkeita, paksuja haituvia, mitä lie... Käytän loput jämät pois ja sen jälkeen unohdan kyseisen langan.

Malli: Kalajoki
Lanka: 7-veljestä
Menekki: n. 120g per pari
Ostopaikka: Prisma
Puikot: nro 3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti