keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Find your fade!




Jee, sain huivin valmiiksi ja pingotettuakin heti perään! Olen tyytyväinen itseeni. No toisaalta, huivi oli mieluinen että tekihän se mieli saattaa loppuun. Ja koska se on mieluisa, pääsi se käyttöönkin heti perään. Olin työmatkalla Italiassa minne ennustettiin puolipilvisiä lämpimiä päiviä ja vilpoisia öitä, joten ajattelin ison huvin kivasti lämmittävän tarvittaessa. Hyvin toimi! Mustien vaatteiden kanssa toi kivasti väriä asukokonaisuuteen.

Kudoin huivin ohjetta puoli numeroa pienemmillä puikoilla tehtyäni koetilkun ja tiiviimpi neulos miellytti silmääni enemmän. Silti, huivista tuli aivan valtava! Pingotusvaiheessa kokoa tuli runsaasti lisää.


Yhtenä päivänä oli ukonilma ja silloin käytin huivia päivälläkin. Silloin päädyttiin ottamaan huivista muutama kuva. Aurinkoisella ilmalla kuvat olisi onnistuneet paremmin, nyt kuvissa taustalla on melko synkät pilvet eikä väritkään tule optimaalisesti esiin.


Erilaisia ihania taustoja kuville oli runsaasti tarjolla.


Väriliuku onnistui mielestäni hyvin, mutta ei tule optimaalisesti kuvissa esiin (saa nähdä otanko aurinkoisella ilmalla uudet kuvat). Käytin kuutta eriväristä Hedgehog sockia: Typewriter, Boombox, Oracle, Potluck ja kahdesta hyvin erivärisestä värierästä Graphite.


Malli: Find my fade
Lanka: Hedgehog sock: Typewriter, Boombox, Oracle, Boombox, Oracle, Potluck ja kahdesta erivärisestä värierästä Graphite 
Menekki: 
Ostopaikka: Snurre ja Titityy
Puikot: koivuiset KnitPro:n pyöröt nro 3 

Mainittakoon vielä tähän loppuun, että huivin kutominen ei totuuden nimissä mennyt kuin Strömsössä. Pitsiosuutta jouduin useaan otteeseen purkamaan todeten, että en voi sitä TV:tä katsellessa kutoa... Suurin vastoinkäyminen oli kuitenkin se kun huivi meinasi syttyä palamaan. Olimme pitkällä automatkalla ja yövyimme puolimatkassa. Aamulla mies laittoi sisätilan lämmittimen päälle eikä huomannut siinä edessä olleita tavaroita. Isosta kauppakassista suli kantohihnat ja suuri osa kassia, kantohihna suli kiinni huiviini... Sain siinä vaiheessa purkaa melkoisen pätkän, mutta onnekseni lankaa ei mennyt yhtä paljon hukkaan, koska muovia oli vain pienellä matkalla. En tiedä monestako minuutista oli kiinni että olisi leimahtanut. Kääk!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti