keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Lankakauppoja Bangkokissa

Olin vastikään matkoilla ja kävin matkan aikana Bangkokissa. Blogin aloittamisen jälkeen tapanani on ollut raportoida lankakaupoista joissa olen vieraillut, eikä tämäkään kerta ole poikkeus. Googlailin Bangkokin lankakauppoja ja suunnittelin käyväni neljässä. Suunnitellessani päivän reittiä pyrin huomioimaan, että jossain vaiheessa päivää ohitan jonkun lankakaupan :-)
                                                                        Parhaiten infoa löytyi Big Knit Cafe'sta (osoite: 88 Sukhumvit 49), joten siellä päätin ainakin käydä.
Kyseessä on siis kahvila missä on muutama sohva jolla voi istua ja neuloa kahvista ja kakusta nautiskellen. 

Lankavalikoima on yllättävän runsas mutta koostuu paljolti efektilangoista, toki joukossa oli myös esim. kashmir-sekoitetta, merinoa sekä puuvillaa. Puikkoja vaikutti olevan myynnissä tiskin takana, pyydettäessä. Lankojen hinnat olivat varsin korkeita, 50g kerät maksoivat keskimäärin n.10-15€ (380-650B). Jos olet matkalla Bangkokissa ja langat tai puikot on jääneet kotiin, löydät täältä varmasti avun, jos siis onnistut löytämään perille...

Tässä nimittäin näkymä kadulta. Jos oikein tarkkaan katsoo, näkyy  syvennyksessä kaupan kyltti, mutta saa kyllä katsoa hyvin tarkkaan (ei siis tuo valkoinen kyltti).

Samalla kadulla on myös Zawa knitting (osoite: 49 Sukhumvit 49), jota en valitettavasti onnistunut löytämään. Talon ja kadun numero oli sama, joten kun luulin etsiväni talon 49 kohdalta, tarkoittikin 49 ilmeisesti kadun numeroa. Kauppa olisikin ilmeisesti ollut tien toisella puolella...





Knit 'n Us (osoite: 57/152 Silom Terrace) oli myös vaikea löytää. Tai siis periaatteessa helppo ja olin vakuuttunut, että olen oikeassa kohdassa mutta mitään lankakauppaa en löytänyt. No, kävikin ilmi, että kauppa on lopettanut jo aikoja sitten.
                                                                                                         
Owl Craft (osoite: 1179/9 Khwaeng Khlong Tan) on edelleen olemassa. Sama tämän kaupan kanssa: ulkopuolelta varsin huomaamaton, mutta kadun numeroita tarkkaan seuraamalla löytyi tällainen ovi. Summeria soittamalla pääsi sisään ja itse kauppa oli muutamaa kerrosta ylempänä. Seinillä olleiden kuvien perusteella täälläkin järjestetään erilaisia kursseja. Lankojen suhteen valikoima oli niukka, lähinnä akryliä ja 100% perus-villaa. Tämä kauppa ei olisi ensisijainen valintani jos lankaa Bangkokista tarvitsisin, mutta varmaan kaupan valikoimilla pahimman neuloosin saa hoidettua.

Luksus-kauppakeskus Siam Paragonissa on jossain home decor-osasto, jossa ilmeisesti pitäisi olla lankoja. Täällä kävimme viimeisenä iltana ja koska en osastoa heti löytänyt päätin olla etsimättä lisää.

Lisäksi lankoja voisi mahdollisesti löytyä Lotus Tescosta, joka on vähän kuin Prisma. Kävin siellä, mutta en etsinyt lankoja. Myös Big C:stä voisi ilmeisesti löytää lankoja. 

Näiden lisäksi on varmaan vielä muitakin kauppoja, Googlaamalla saattaa löytyä. Mutta yhteenvetona voisi sanoa, että Bangkokin lankakaupat oli vaikeasti löydettävissä ja langat kalliita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti