torstai 25. tammikuuta 2018

Anopin pipo keväisessä Roomassa


Olimme pidennetyllä viikonlopulla Roomassa ystäväni kanssa. Hyvää ruokaa ja viiniä sekä mahtavia maisemia lähdimme hakemaan mutta saimme myös kokea lämmittävää auringonpaistetta joka päivä. Parhaimmillaan lämpömittari nousi 17 asteeseen ja lounas auringossa oli mahtava kokemus! 


Mukaan kuvattavaksi lähti anopille kutomani pipo. Anopin pipon täytyy olla t-o-d-e-l-l-a löysä ja hänellä on melko iso päänympärys, joten piposta täytyy tehdä jopa isompi kuin miehelleni. Saas kattoo kuinka onnistuin, mutta kuten kuvista näkyy niin pipo ei todellakaan kiristä!

Ohje pipoon löytyi Tukholmanmatkalla paikallisesta lankakaupasta, mistä myös ostin langat samoin tein. Lisäsin ohjeeseen muistaakseni 10 silmukkaa ja tein sisäreunan 0,25mm isommilla puikoilla. Reunuksen sisäpuoli on neulottu ilman mohairia. Liukuvaraidallisen langan efekti tuli aika kivasti esiin. Enemmänkin kontrastiväriä olisi saanut aikaiseksi, mutta päädyin tällaiseen hienostuneeseen lookiin. Kavennukset tein melko rivakkaan tahtiin ja täten pipoon tuli hieman 'vanhemman rouvan' ilmettä.


Malli: Lankakaupan oma malli
Lanka: Lana Grossa Silk Mohair väri 100 & Zauberball 100 merino 100g/400m väri 1699
Menekki: Pipon paino 68g josta Mohairia noin 15g ja Zauberball noin 55g
Ostopaikka: Litet Nystan, Tukholma
Puikot: koivuiset Knitpro 3,5mm pyöröt (sisäreuna 3,25mm)

Muuten sitten villaan ja neulomiseen liittyvää Roomassa: 

Tällä kertaa ehdin vain yhteen lankakauppaan, Centro Cutito Creativo. Kauppa oli pieni ja valikoima niukka (myös jokaista lankaa/väriä oli vain satunnaisia keriä), mutta kuidut kuitenkin houkuttelevia luonnonlaatuja (ainakin alpakka, villa, silkki) ja langat merkkejä jotka ei ollut minulle ennestään tuttuja. Olisi ollut mukava kierrellä lankakauppoja laajemminkin, mutta iltapäivän siesta ja se, että kaupat olivat sunnuntaina kiinni vaikeuttivat asiaa oleellisesti. Next time sitten!

Sunnuntaina menimme Trasteveressä pidettävälle Porta Portese kirpputorille.  Paljon oli uutta Kiinalaista tavaraa, mutta usealla myyjällä oli myynnissä käytettyjä kashmirneuleita hintaan 10-30eur. Ostimme ystäväni kanssa molemmat 2 neuletta. Olen todella tyytyväinen omiini! Kunto kuin kaupasta ostettu ja laatu paksua ja pehmeää. Kyllä tuollaisesta laadusta saa kaupassa maksaa pitkästi toista sataa. Eli, suosittelen todella tätä paikkaa jos tykkää pitää myös tehdastekoisia neuleita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti